.

.

torstai 23. maaliskuuta 2017

Tekniset ongelmat & kotiinpaluu

Olen syvästi pahoillani siitä etten kirjoittanutkaan reissun päältä. Läppäri jonka ostin oli ihan törkyhidas ja kuvien siirtäminen meni todella vaikeaksi kun usb-portissa taisi olla joku vika enkä piuhan kautta saanut niitä laitettua puhelimesta koneelle.
Olisi ollut tietenkin kaikista kivoin kirjoittaa asiat tuoreeltaan, mutta homma sitten jäi ja oli mulla vähän parempaa tekemistäkin useimmiten tuolla Aasian lämmössä :D
Kuitenkin ajattelin näin kotoa käsin kronologisessa järjestyksessä alkaa rustailemaan missä kaikkialla tuli käytyä.

Reissu oli aivan uskomaton ja avartava kokemus. Lähtöpäivänä mulla oli mitta täynnä Suomea ja ajattelin etten haluaisi ikinä palata kotiin. Pari kuukautta siinä menikin etten haikaillut juuri muuta kun läheisimpiä ihmisiä. Mutta oli mukava huomata että kyllä se koti-ikävä sieltä tuli eikä lopulta harmittanut ollenkaan kun tuli lähdön aika :) Rakkauteni kotimaata kohtaan on nyt suurempi kuin koskaan. Toki rakastan nyt muutamaa muutakin paikkaa, joihin toivon palaavani vielä jonakin päivänä.

Viimeinen kohteemme ennen kotiinpaluuta. Asuttamaton saari Palawanilta, Filippiineiltä

tiistai 3. tammikuuta 2017

Hyvää uuttavuotta Vientianesta!

Perjantaina 29.12. lähdimme Vang Viengista takaisin Vientianeen minibussilla.
Illalla suomalaiset kaverit Mikke ja Otso tulivat myös perille Laosiin ja saimme heillekin huoneen varattua samasta guest housesta meidän kanssa.
Lauantaina juhlistimme uuttavuotta porukalla, myös pari Jaakon paikallista kaveria tuli meidän mukaan baariin. Odotin suuriakin kemuja sen perusteella, että meidän eka ilta Vientianessa meni aika railakkaasti vaikkei silloin ollut edes varsinaista juhlan aihetta. Mutta ilmeisesti paikalliset juhlistavat vuodenvaihdetta rauhallisesti kodeissaan eikä missään tuntunut olevan pahemmin menoa. Sekä uudenvuoden aatto että -päivä ovat Laosissa yleisiä vapaapäiviä, joten myös monet ravintolat olivat kiinni tai sulkivat ovet normaalia aikaisemmin. Nicholas oli myös sen verran vielä toipilaana vatsataudistaan, että kalja ei oikein uponnut. Niinpä lähdettiin suht aikasin jo yhden jälkeen yöllä nukkumaan.

Näkymät Patuxay-muistomerkin huipulta

Sunnuntaina vuokrattiin Nicholaksen kanssa taas skootteri ja kierrettiin pari nähtävyyttä kaupungissa.
Illemmalla kävimme porukalla syömässä ja istumassa iltaa Jaakon tuttavan Jeffin kotona. Hän asuu laosilaisen vaimon kanssa Vientianessa ja oli ihan siistiä päästä jonkun kotiin kyläilemään.
Eilen hengailtiin taas suomiporukalla - käytiin joenrannassa night market-torilla ja intialaisessa ravintolassa syömässä herkullista ruokaa, ja sen jälkeen vielä parilla baarissa.
Tänään ollaan käyty uimassa urheilustadionilla. On ollut tosi kuuma päivä, joten virkistys oli ihan paikallaan.

Night market Mekong-joen vierellä

Pha That Luang -temppelipihalta

Vientiane alkaa olla aika nähty, vaikka porukalla aina tekemistä (lue: syömis- ja juomishommeja) riittääkin. Huomenna olisi tarkoitus jatkaa eteenpäin Laosin eteläisempiin osiin :) Yritämme päästä katsomaan Kong lor -luolaa, mutta julkiset kulkuyhteydet eivät ole sinne ihan huippuhelpon oloiset emmekä ole valmiita maksamaan kymmeniä euroja ekstraa jostakin turistiretkestä. Aamusta suunnataan bussiterminaaliin kyselemään, katsotaan mitä käy!

maanantai 2. tammikuuta 2017

Aktiivipäivä Vang Viengissä

28.-29.12.
Keskiviikkona iltapäivällä Nicholas oli takaisin elävien kirjoissa joka jätti meille vajaa kaksi päivää aikaa Vang Viengissa ennen kuin piti siirtyä takaisin Vientianeen uudenvuoden viettoa varten.
Vuokrattiin vuorokaudeksi skootteri, koska ajateltiin että lähiseutua on kivempi tutkia omin päin kuin ylihinnoiteltujen turisti-tourien kautta.
Reissaaville ihmisille ihan kullanarvoisena vinkkinä meillä meni nyt ekaa kertaa kokeiluun sellainen puhelinsovellus kuin Maps.Me. Se on karttasovellus, jossa ainakin kokemuksen mukaan toimii gps erittäin hyvin, eikä se vaadi nettiyhteyttä. Pitää vaan etukäteen ladata puhelimeen sen maan kartat, mitä tulee tarvitsemaan.
Keskiviikkona ehdittiin just ja just etsiä yksi vesiputous ennen auringonlaskua. Seuraavalle päivälle jäi muut aktiviteetit. Vesiputous osoittautui aika pieneksi ja tie joka sinne piti ajaa oli suoraan sanottuna ihan perseestä :D Mutta ihan hauska retki saatiin tehtyä kuitenkin. Oli vapauttavaa päästä ulkoilemaan, kun oltiin hengailtu sunnuntaista asti vaan guest housella ruokataukoja lukuunottamatta. Maisemat on lisäksi koko kylässä tosi hienot, kun joka suuntaa ympäröi vuoret.

Tämmöistä semi kuoppasta vuoristotietä huristeltiin

Nicholas alareunassa antaa vähän mittasuhdetta sille, miten jyrkästi viidakonseinämä kohoaa ylös vuorta pitkin


Torstaina herättiin jo aikaisin jotta ehdittäisiin puuhastella paljon. Lähiseudulla on paljon luolia, joille järjestetään ihan opastettujakin toureja ja yritettiin sitten nopeasti miettiä miten saataisiin valikoitua parhaat palat lyhyen aikarajan tullessa vastaan.
Lyhyen googlettelun tuloksena lähdettiin keskustasta etelään Tham Chang luolalle, joka on myös kaikista lähimpänä. Luola ylitti ainakin minun odotukseni ja joku toinen reissaaja taas kertoi olleensa tourilla "Elephant cavella", joka oli ollut täysi pettymys, joten onnistuttiin ainakin tässä valinnassa. Luolaan tullessa tuntui kuin olisi astunut suoraan Moriaan LOTRista.

Luolan sisäänkäynti sijaitsi pitkien portaiden yläpäässä
Näkymät ylhäältä


Luolan edustalla oli myös tosi kaunista!

Seuraavaksi meidän oli tarkoitus suunnata vielä toiseen luolaan, missä olisi myös jonkinlainen laguuni jossa voisi uida, mutta matkan varrella pysähdyttiin etsimään view pointtia, joka osoittautuikin aikamoiseksi haasteeksi ja vei paljon enemmän aikaa kuin olimme varanneet. Nousimme todella jyrkkää ja kivikkoista vuorenrinnettä ylös ja puolet matkasta ei ollut edes juuri minkäänlaista polkua :D Käsitukia oli naulattu puiden oksista reitin varrelle, mutta aina ei ollut niitäkään. Viimeiset metrit piti mennä vielä ihan jumalattoman terävien kivimuodostelmien päältä taiteillen. Hengästytti ja oli perkeleen kuuma, mutta sitten kun pääsi perille niin kyllä vaiva palkittiin! Huipulle oli joku rakentanut pienen maja-tyyppisen tasanteen, jossa sai levähtää varjossa auringolta ihastellen ympärille avautuvia maisemia. Alasmeno sujuikin sutjakkaammin, mutta tähän koukkaukseen oli kulunut jo niin paljon aikaa, ettei ehditty enää käymään toisella luolalla. Oltiin kuitenkin nähty jo kaksi tosi mageeta paikkaa, joten oltiin ihan tyytyväisiä.

Tämmöistä "polkua" kiivettiin ylös varmaan lähemmäs tunti...



Ja sama alas :D

Seuraavaksi käytiin palauttamassa skootteri ja sitten oli aika kokeilla Vang Viengin turistien suosikkiaktiviteettia eli Tubingia!
Käytännössä se tarkoitti, että tuk-tuk heitti meidät Nam Song -joen yläjuoksuun ja hyppäsimme siitä rekan renkaan sisäkumeihin ja lähdimme niiden päällä köllien kellumaan jokea pitkin virran mukana. Kellumisreitissä meni aikaa noin pari tuntia, mutta pysähdyimme matkan varrella yhdessä baarissa. Baari laski köyden veteen, ja siihen tartuttiin kiinni kun oltiin kohdalla ja vedettiin itsemme laiturille. Juomat sai lähtiessään napata mukaan ja nautiskella lilluessa taas eteenpäin. Ennen baareja on kuulemma ollut paljon enemmänkin kyseisen reitin varrella, mutta joku aussituristi oli kielloista huolimatta hypännyt jokeen pää edellä ja ilmeisesti lyönyt päänsä ja kuollut, jonka vuoksi turismi Vang Viengissä kärsi. Nyt kellujien seassa menee paikallisia ikäänkuin oppaina, varmaan
valvomassa ettei tyhmät turistit möhli enempää.
Reitti loppui matalille vesille jälleen yhden baarin kohdalle. Siellä sitten juotiin ja odotettiin pari tuntia tuk-tuk kyytiä, joka hakisi meidät takaisin keskustaan.


Mulla meinasi tulla vähän vilu, koska menin tuubeilemaan vaatteet päällä ja märillä vaatteilla hengailu ei auringonlaskun jälkeen ollut ihan paras vaihtoehto. Kamojen kuljettaminen ko. aktiviteetissa on vähän ongelmallista. Me saatiin lainata yhtä vedenpitävää pussia, mutta sinne ei mahtunut kuin tärkeimmät tavarat ja vaihtovaatteita meillä siis ei ollut. Ensi kerralla laittaisin uikkarit valmiiksi päälle ja jotkut pieneen tilaan menevät kuivat vaatteet waterproof bägiin. Me luultiin että oltais saatu vaihtaa vaatteet jossain, mutta buukattuamme aktiviteetin meidät heitettiin suoraan vaan joenvarteen eikä siinä ollut enää vaihtoehtoja :D

Kaikenkaikkiaan päivä oli ihan 5/5, jos on tiukka aikataulu niin tässä aika hyvä briiffi miten saat kaiken irti Vang Viengista yhdessä päivässä :) Seuraavana aamuna olikin sitten lähtö takaisin Vientianeen, ja uudenvuoden pippalot edessä!

perjantai 30. joulukuuta 2016

Christmas @ Vang Vieng, Laos

24.12.
Aamulla lähdettiin minibussilla pohjoiseen kohti Vang Viengin kylää vuoristossa. Matka kesti muutaman tunnin ja oli melko tuskallinen allekirjoittaneelle, kun olin onnistunut saamaan itselleni madafakin darran ja istuin tietenkin aurinkopuolella bussissa. Luulin että ilmastointi oli menopelistä rikki, koska se ei suurimman osan matkasta ollut päällä, mutta sitten valopää kuski tajusi laittaa sen päälle kun matkaa oli jäljellä vajaa tunti.... Siinä vaiheessa luulin jo pökrääväni joten tilanteen korjaus sattui kyllä kreivin aikaan :D




Vang Viengissä oltiin perillä siis jouluaattona lauantai-iltapäivällä. Viikonloppuna siellä oli suurehkot musafestarit, joten mestat kuhisi paikallisia. Tämän vuoksi kaikki majoituspaikat oli ihan täyteen buukattu ja me ehdittiin jo kuumotella että joudutaan nukkua teltoissa. Onneksi Jaakko kuitenkin löysi meille ihan mukavan majatalon, jonka yläkerrassa oli avoimessa tilassa noin 10
punkkaa. Yhteisissä tiloissa randomeiden kanssa yöpyminen ei oikeastaan haitannut, kun oltiin kuitenkin koko päivä ja myöhään yöhön liikenteessä ja tultiin sinne vaan sammumaan.

Alkuillasta suunnattiin skoottereilla joenrantaan, Jaakon paikallinen naisystävä Saa liittyi seuraamme ja pääsin hänen kyydissään. Rannassa oli leppoisa meininki, ihmiset olivat kokoontuneet kuuntelemaan musaa ja juomaan kaljaa veden päälle kyhättyihin pikkuisiin bungaloweihin, joihin kuljettiin pitkospuutyyppisten lautojen päällä.




Muutamien juomien jälkeen siirryttiin festareille. Musa oli aikamoista reivijytää ja seurailtiin aluksi menoa kukkulan päältä pöydän ääressä istuen. Saa oli bändeistä todella innoissaan, joten puskettiin sitten katsomaan pari bändiä ihan eturivistä. Olin suht fiilareissa meiningistä vaikka thai-pop ei ihan lähimpänä sydäntä olekaan :D Ei kai sitä kovin montaa kertaa tule oltua Laosissa festareilla!
Innostuttiin kyllä kovasti Nicholaksen kanssa, kun vika bändi veti pari tosi tykkiäkin biisiä, progempaa rokkia kunnon soolojen kera. Ihmettelin että teinkö jotain tyhmää kun ihmiset virnuilivat ja tuijottivat kummallisesti puskiessani väkijoukon läpi ja hoin "sorry, sorry", mutta Jaakko vakuutteli että he ovat vaan ihmeissään ja aiheutan ihailua, koska he eivät ole todennäköisesti koskaan nähnyt ketään kaltaistani :D Olin suht hämilläni, mutta panin kyllä merkille että länsimaalaisia naisia en koko maassa ollut paljoa nähnyt saatika sitten tämmösiä albiinoblondeja. Hahah.
Festareiden jälkeen lähdettiin burgereiden kautta nukkumaan ja jäi kyllä hyvät fiilikset tällaisesta vaihtoehtoisesta tavasta viettää jouluaattoa!




Nicholas oli voinut jo illalla huonosti, ja aamulla totesimme hänen olevan kuumeessa. Niinpä lepäilimme pitkälle iltapäivään. Yhteisessä huoneessa randomeiden kanssa ei kuitenkaan innostanut bunkata pidempään kun olisi pakko, joten vaihdettiin majoitusta vaikka Nicholas olikin täysin sänkypotilaana. Onneksi Jaakko auttoi vielä sen verran, että kävi varaamassa meille majoituksen valmiiksi ennen kuin suuntasi itse takaisin Vientianeen.
Seuraavana iltana Nicholaksen kuume nousi jo sen verran korkeaksi, että päätettiin varmuuden vuoksi lähteä lääkäriin.
Nana Guest Housella, missä yövyimme, oli ihan supersympaattinen tyyppi nimeltä Thi töissä. Hän lupasi pientä korvausta vastaan heittää meidät autolla sairaalaan ja odottaa meidän kanssa siltä varalta jos siellä ei puhuttaisi kunnolla englantia. Lääkärissä Nicholakselta otettiin verikokeet ja onneksi kyse ei ollut mistään tavallista ruokamyrkytystä vakavemmasta taudista. Nicholas sai antibiootit, parasetamolia ja nesteytykseen tarkoitettua jauhetta ja sitten Thi heitti meidät takaisin kämpille.
Epäilimme, että ruokamyrkytys tuli festareilta oudoista kevätkääryleen tyyppisistä muoviin pakautuista rullista.

Meidän oli tarkoitus jatkaa vielä pohjoisempaan Luang Prabangiin, mutta sairastumisen takia meni muutama päivä hukkaan ja jätimme sen väliin.
Kämpillä sairastellessa alkoi kuuden euron guest house-huoneen seinät kaatumaan aika nopeasti päälle, joten vaihdoimme vielä kertaalleen majoitusta. Katsoimme että ansaitsimme hiukan hemmottelua ja nukuimme kaksi viimeistä Vang Viengin yötä suht hienossa hotellissa. Valitsin sen sillä perusteella, että se oli halvin hotelli, josta löytyi uima-allas
ja halusin jotain tekemistä siksi aikaa kun oltiin jumissa kipeilyn vuoksi.


  Hotelliltamme Vang Vieng Botique Resortilta


Pakkasin mukaan täyden meikkipussin ihan turhaan. Täällä on niin kuuma että ekan päivän jälkeen unohtui ulkonäköpaineet mukavuuden tieltä. Vedenkestävä ripsari, kulmakynä ja puuteri riittää vallan mainiosti :D Mun normaalisti melko suora ja litteä tukka on alkanut myös elää ihan omaa elämäänsä täällä tropiikissa. Tulee ihme kiehkuroita jotka ei taltu millään!

Bye bye Finland!

Julkaisen näitä blogitekstejä vähän aikaansa jäljessä, koska täällä ei ole kauheasti ollut aikaa kirjoitella. Wifit ei myöskään joka paikassa toimi ihan moitteettomasti, mutta koitan saada kuviakin tänne ladattua :) <Kuvat on sitten hyvin pitkälti rajaamattomia ja muokkaamattomia, koska miniläppärillä jonka ostin 10 euron korkeaan hintaan ei ole minkäänlaisia kuvankäsittelyohjelmia :D Nyt toimii ekaa kertaa wifi ihan omassa huoneessa, niin eiköhän oo aika laittaa ekoja kuulumisia!

20.12. tiistaiaamuna matkamme starttasi Helsinki-Vantaan lentokentältä. Meillä oli lennot Qatar Airwaysilta ja välilasku Dohassa. Kuusi tuntia lentoa, 3h välilasku ja taas kuusi tuntia ilmassa. Perillä Bangkokissa oltiin seuraavana aamuna paikallista aikaa. En ole ennen lentänyt juuri muilla lentoyhtiöillä kuin Finnairilla, mutta Qatar Airwaysistä ei ollut mitään pahaa sanottavaa. Enemmän jännittää paluu Suomeen, joka mennään venäläisen lentoyhtiön koneilla... Yölennolla ei kumpikaan meistä saanut nukuttua, joten ensimmäinen päivä Bangkokissa meni oikeastaan venyvien päikkäreiden parissa.

Perillä partiolais-lookissa


Majoituttiin mukavassa guest housessa Khaosan roadin lähellä. Kyseiseltä kadulta löytyy kaikki tarvittava reppureissaajille ja mulla olikin ostoslistalla vielä muutama juttu mitä ei Suomesta ollut valmiina mukaan otettavaksi. Hyttysmyrkyt halusin ostaa maasta koska luin jostain, että Suomessa myytävät eivät välttämättä tehoa oikein täkäläisiin verenimijöihin. Lisäksi ostoslistalla oli aurinkorasva, hellehattu ja pitempihelmainen mutta vilpoinen mekko. Seuraavana päivänä käytiin vielä ostoskeskuksessa ja siihen meidän Bangkokin vierailu melkeinpä jäikin.

Bangkokissa majoituttiin tämmöisellä pikkuisella sivukadulla

Keskiviikkoiltana lähdettiin junalla kohti "oikeaa" ensimmäistä etappiamme eli Laosin pääkaupunkia Vientianea. Junamatka kesti 11 tuntia ja vei lähelle Thaimaan ja Laosin rajaa. Junassa oli ihan viihtyisät punkat, mutta nukuin silti todella huonosti. Selkä tuli kipeäksi kovalla patjalla ja en oikein saanut unirauhaa kun kirkkaat valot olivat koko matkan päällä. Juna-asemalta piti vielä ottaa tuk-tuk kyyti rajanylityspaikalle. Sieltä haettiin viisumit (hinta 35 dollaria) ja lopulta ylitettiin raja bussilla. Vielä yksi tuk-tuk kyyti jolla saavuttiin perille Vientianen keskustaan.



Meillä ei ollut varattuna majoituksia kuin vain ensimmäiselle yölle Bangkokiin, mutta kävi hyvä tuuri ja guest housessa,  jossa Nicholas on aikaisemmallakin reissullaan yöpynyt, oli tilaa. Käytiin aamiaisella Nicholaksen ystävän Jaakon kanssa. Hän on naimisissa laosilaisen naisen kanssa, ja tällä hetkellä tekee työharjoittelua Vientianessa. Tosi siistiä että ollaan samaan aikaan Laosissa, Jaakosta on täällä paljon apua. Hän osaa kieltä ja tuntee paikat, joten ollaan päästy vähän sellaisiinkin meininkeihin minne ei ehkä normi turisteilla tulisi mentyä. Jaakolla oli skoba, jonka kyydissä mentiin laosilaisittain kaikki kolme ja ilman kypäriä... Ilmeisesti ei ole kovin yleinen näky että länsimaalaisit tekee sellaista, koska kerättiin aika lailla huomiota ja hilpeyttä liikenteessä :D Illalla mentiin syömään ja juomaan porukalla, myös muutama paikallinen oli mukana. Mun ei ollut tarkoitus edes pahemmin juoda ekana iltana, mutta tilanne lähti vähän lapasesta kun meidän liityttyä seurueeseen kaadettiin heti viskilasit kaikille ja tarjoilija täytti laseja sitä mukaa kun niissä oli alle puolet jäljellä... :D Lopulta löydettiin itsemme paikallisesta yökerhosta, jossa ei ollut muita länkkäreitä ollenkaan. Oli kyllä ihan siisti meininki. Paikassa soitti jopa joku thai-pop livebändi ennen yöllisten reivijumputusten alkua. Miksei meillä suomessa ole tollasta?! Oltaisiin vuokrattu myös karaokehuone meidän porukalle, mutta kaikki olivat täynnä. Uudeksivuodeksi mestoille on tulossa pari muuta tuttua suomalaista, ja ajateltiin yrittää karaokemeininkejä silloin uudestaan.

Beerlao-torni paikallisten kaljanjuontitottumuksien mukaisesti


Vientianessa viivyttiin tällä erää vain yksi yö, koska viikonloppuna järjestettiin musiikkifestarit muutaman tunnin ajomatkan päässä Vang Viengissä, ja sinnehän meidän tietysti oli päästävä jouluaattoa viettelemään ;)